Nykyisellä internetin aikakaudella jokaisella on mahdollisuus jakaa luomuksensa koko maailman kanssa. Tämä on monesti hieno asia ja mahdollistaa myös tämän blogin pitämisen. En ole ammattikirjoittaja, en oikeastaan laske itseäni edes harrastajaksi ja jos kirjoituksiani julkaistaisiin lehdessä, joutuisin miettimään mitä kynästäni lähtee ja tämän jälkeen vielä kirjoitusta tiivistettäisiin, muokattaisiin, karsittaisiin ja sensuroitaisiin. Teksti olisi varmastikin tällöin suurelle yleisölle ystävällisempää, mutta tarkoitukseni onkin vain päästää hieman höyryjä ulos ja toisaalta, tällä sivulla on kirjoittamishetkellä kävijöitä keskimäärin 20 päivässä, niistäkin osa käy vain katsomassa portfoliotani joten ketä minun loppujen lopuksi täytyy miellyttää? Riippumattomuuteni (=lukijoiden puute ja yleinen evvk) mahdollistaa sen, että saan suoltaa mitä paskaa ikinä haluankaan.

Huolimatta siitä, että internet mahdollistaa jokaisen tasokkaan tai tasottoman hengentuotteen jakamisen, olisi hyvä, että tutkiskeltaisiin tuotosta edes jonkinlaisella itsekritiikillä. Tietysti umpihuonot tuotokset ovat mainiota viihdettä jos ne on tarkoitettu satiiriksi, mutta oikeasti todella huono musiikki, kirjoitus, taide tai mikä tahansa herättää vain myötähäpeää. Tämä myötähäpeä vielä kerrotaan potenssiin kymmenen, mikäli “artisti” sattuu vielä uskomaan vankkumattomasti itseensä ja tekemisiinsä. Idolsin alkukarsinnoissa vaikuttanut Ibi Love on juuri tällainen tapaus, erotuksena se, että asiaan perehtyneidenkin on vaikea erottaa, tekeekö hän mainiota satiiria vai kuvitteleeko hän todellakin olevansa vakavasti otettava artisti. Muut umpisurkeat Idolsissa esiintyneet “laulajat”, erityisesti nämä ihkupihkut teinitytöt ilmeisestikin kuvittelivat osaavansa laulaa. En sitten tiedä mistä johtuu, että he eivät ole missään vaiheessa tajunneet, että kuulostavat karmeilta. Joko itsekritiikkiä ei ole ollenkaan tai sitten he eivät yksinkertaisesti tajua miten karmeilta laulunsa kuulostaa.

En suinkaan sano, etteikö huonot laulajat saisi laulaa, totta helvetissä saa. Sitä varten on oma kämppä tai huone, myös karaoke on keksitty. Mitenkä sitä muuten kehittyisi kuin harjoittelemalla. Itsekin laulan jatkuvasti, vaikken varsinaisesti osaakaan. Olen kuitenkin kehittynyt valtavasti, nimittäin lauluni on kuulostanut aivan karmealta, nykyisin vain luokattoman huonolta. Erona on kuitenkin se, että en mene nolaamaan itseäni mihinkään muualle kuin karaokeen, en edes kuvittele kuulostavani kovin hyvältä ja se piste kun voin kutsua itseäni laulajaksi, on vielä monen vuoden hikisen treenin päässä.

Tämä kirjoitus sai inspiraationsa paitsi Ibi Lovesta, myös Duria Sadyr -nimisestä “bändistä” - lainausmerkeissä sen vuoksi, että yhtyeessä on vain yksi jäsen ja yksi vierailija, nimittäin multi-instrumentalisti Jucifer Dracon lisäksi hänen musiikkiterapeuttinsa. En tiedä onko kaveri ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa, jos selviää ettei ole niin poistan tämän kappaleen kirjoituksesta, mutta iän ja kirjoitusasun perusteella kaverin pitäisi olla nupiltaan palttiarallaa terve tyyppi. Musiikin taso on erittäin huonoa, mikä nyt ei ole mitenkään yllättävää kun materiaali on mikseri.netissä, mutta maininnan arvoisen musiikista tekee kaverin hämmästyttävän suuret luulot ja odotukset sekä agressiivinen mainonta. Hän kirjoittaa muusikoiden.netissä seuraavasti:

EP:n mahdollisuus tarjoutui yllättävän nopeasti ja sen on määrä ilmestyä keväällä — muita jäseniä toki etsiskelen bändiin, jotta keikkailu olisi mahdollista — Levytys kyllä onnistuu yksinkin, mutta ei se ehkä ole niin kivaa — Olen saanut mukavasti faneja — Muut jäsenet hakusessa, enkä voi keikkailla, ennen kuin on vähintään 2 muuta tyyppiä kasassa, etsiskelen, mut jos ei löydy, teen yksin. En kuitenkaan usko, että DURIA SADYR jää yhden miehen bändiksi.

Allright, selvä homma. Jos lähdetään suunnittelemaan levyä kännykkäkameralla nauhoitetulla materiaalilla ja uskotaan, että biisit todella kantavat niin pitkälle, että kannattaa huudella musiikkinsa mahtavuudesta ympäri nettipalstoja, on itsekritiikin puute hälyttävää. Surullisinta joskin myös huvittavinta on se, että näitä tapauksia löytyy lukuisia niin mikseri.netistä kuin muistakin omien tuotosten jakelupaikoista. Annetaan vain kaikkien kukkien kukkia, mutta jos on aivan täysin perseestä, niin kannattaisi ehkä jättää hehkutus vähemmälle ja harjoitella hieman lisää. Kaikkea terapiataidetta ei kannata tuupata muiden ihmisten kuunneltavaksi saatika arvosteltavaksi ja se, että musiikin tekemisestä on ollut hyötyä oman mielenterveyden edistämisen kanssa, ei automaattisesti tarkoita sitä, että se olisi hyvää tai että siinä olisi potentiaalia.